Joulukonsertti 2025

Tervetuloa Suvanto-kuoron sivuille

 

Suvanto-kuoroon kuuluu reilut 30 varttuneempaa, elämäniloista laulajaa. Meillä on vaihtelevasti aikaisempaa kuorokokemusta, osalla runsaastikin. Vaikka olemme erilaisia ihmisinä ja elämänkokemuksiltamme, yhteistä meillä on rakkaus musiikkiin ja  laulamiseen. Siksi kuorossa onkin välitön ja kannustava ilmapiiri. Koetamme välttää ryppyotsaisuutta ja muistaa, että paitsi laulu, myös nauru pidentää ikää.

Kuoromme ohjelmisto on monipuolista. Se sisältää kepeitä ja iloisia sekä myös tunnelmallisia ja hengellisiä lauluja. Laulut ovat 3- tai 4-äänisiä ja suomenkielisiä. Kuorollamme on oma musiikkilautakunta, joka yhdessä taiteellisen johtajan kanssa valitsee harjoiteltavat kappaleet. Kuorolaisilla on mahdollisuus vaikuttaa ohjelmistoon. 

Suvanto-kuoro pitää kaksi konserttia vuodessa: yleensä joulun alla ja keväällä. Kesäisin pyrimme osallistumaan Puistokonserttiin Laikunlavalla. Lisäksi meillä on satunnaisesti pienimuotoisia esiintymisiä kirkoissa, palvelutaloissa ja hyväntekeväisyystapahtumissa. Osallistumme myös meille sopiviin kuorotapahtumiin.

Harjoittelemme Juhlatalo Laulumajalla (Takojankatu 1) maanantaisin 12.00 - 14.30. Lisäksi pidämme laululeiripäiviä 2 - 3 kertaa vuodessa.

Jos olet aikuinen nainen, iältäsi 60+, sinä saatat olla uusi kuorolaisemme. Otamme uusia laulajia syyskuussa ja tammikuussa. Mukaan pääset ottamalla yhteyttä kuoronjohtaja Hanna-Leena Sepposeen sopiaksesi koelaulusta. Syyskausi 2026 käynnistyy maanantaina 31.8. klo 12.

Kevätkonsertti 2026